Arkistot kuukauden mukaan: toukokuu 2018

Kannuksen Lihakauppa tuo uusia ja rohkeita makuja suomalaisten lautasille

Kannuksen Lihakauppa on uusi tekijä suomalaisilla lihatuotemarkkinoilla. Tuotteet saapuvat toukokuun 2018 aikana ruokakauppojen lihaosastoille ympäri Suomen, ja myymälä avataan Kannukseen kesällä 2018. Kannuksen Lihakaupassa pääosassa ovat hyvä maku ja ruoanlaiton hauskuus. Tavoitteena Kannuksen Lihakaupalla on olla monin tavoin entistä lähempänä kuluttajaa. Continue reading

Jopa 40 prosenttia kotitalouksissa poisheitetystä ruoasta on yhä syömäkelpoista

Arjessa päädytään usein tilanteeseen, jossa ruokaa on ostettu tai valmistettu liikaa. Sipulista tai esimerkiksi kesäkurpitsasta on tarvittu vain osa illan aterian lisukkeeksi tai keitettyä pastaa on jäänyt syömättä. Tällöin joudutaan pohtimaan, mitä ylimääräiselle ruoalle tulisi tehdä. Toistuvin käytäntö on laittaa ylijääneet ruoantähteet tai raaka-aineet jääkaappiin odottamaan myöhempää käyttöä – eli hengailemaan. Continue reading